|
IRESA WIGGE (nuupu)
Tervetuloa tutustumaan näiden sivujen kautta toimintaani käsitöiden, luonnontuotteiden ja koirien parissa.
Periaatteenani käsityöpuolella on valmistaa kauniita ja innostavia sisustus, käyttö ja lahjatavaroita. "Loistava Sompio" sisustustekstiileissä loistavat kotiseutuni värit joita Lapin luonto tarjoaa kaikkina vuodenaikoinaan. Perinteisissä käsitöissä raaka-aineena käytän käsityönä valmistamaani poronnahkaa eli sisnaa, sekä poronkoipea. Lapin luonnossa kasvaa useita kasveja joilla on hoitavia ja lääkinnällisiä vaikutuksia. Valmistan kasveista, sekä ihmisiä, että koiria hoitavia öljyjä ja voiteita. Olen aina tykännyt eläimistä. Maatilalla kasvaneena toiminkin aikanaan 4-H;ssa aktiivisesti ja navetassa minulla oli aina oma kerhovasikka. Syntymäkodissani meillä oli metsästyskoiria joita tarvittiinkin siihen aikaan kun oli vielä metsässä lintuja ja koirat saivat näin toteuttaa itteään. Suopunkitytön kennelissä kasvatamme tyttäreni Maijun kanssa Suomenlapinkoiria ja Lapinporokoiria. Nämä kotimaiset paimenkoira rodut ovat osa elävää kulttuuriamme. Molemmat rodut ovat ihanteellisia perheen kaverina ja erilaisissa harrastuksissa. Kasvattejani on myöskin työkäytössä poronhoitoalueella. Koirien käyttö porojen ja lampaiden paimennuksessa onkin lisääntynyt nykyään huomattavasti. Koirien kasvatus- ja jalostus on mielenkiintoista ja antoisaa. Pyrin kasvattamaan terveitä ja täyspäisiä Lappalaisia koiria. Metsästyskoiria meillä on ollut aina, koska perheemme harrastaa aktiivisesti metsästystä. Jämtlanninpystykorva on meille rotuna uusi tuttavuus, ja rotunsa edustajina Ronja ja Ara ovat meille oikein mieleisiä. Koiramme ovat pääasiallisesti ulkona tarhassa. Tarhassa on muutama pienempi häkki, mutta lisäksi on n. 200 neliön ns. seurustelutarha jossa vuorottelevat metsästyskoirat ja lappalaiset muutaman päivän välein, näin koirat saavat hoidella sosiaalisia juttujaan joka on niille hyvin tärkeää. Koirien pitää saada olla toistensa seurassa, piilottaa luita ja leikkiä, kaikkea sopivasti. Syntyneet pennut ovat meillä sisätiloissa ainakin neljä viikkoa ja siirtyvät sitten säistä riippuen ulos pentuaitaukseen. Ulkona ne tutustuvat laumatovereihin ja saavat kokeilla naskalihampaita ihan oikeisiin konttiluihin. Tarhassa pennuilla on tilaa leikkiä ja juosta, peuhata ja painia eli tehdä kaikkea sitä mikä pennun kehittymisen kannalta on tärkeää. Tokihan meillä on aina joku koirista sisällä tai niiden kanssa harrastetaan vaikka mitä, ja lenkkeillään silloin kun ei muuta keksitä. "Erämaahan" voi meillä suunnata heti portailta. Talvella tehdään menobaanat kelkalla ja kun kestävät niin hiihdetään ja koirat juoksee suksen kannoilla tai painelevat eessä tuulta haistellen. Kesällä mennään ihan samoja reittejä kuin talvellakin silloin kävellen ja juoksemalla kuljeskellaan sammalmättäitä ja vanhoja marjastuspolkuja. Mieheni Juha valmistaa tuollaisia vähän isompia käsitöitä. Ota yhteyttä jos tarvitset ikihonkaisen oman mökin. Yhteystietoni:Seija Ollila, Sodankyläntie 118, 98820 VÄRRIÖ. 040-582 9093 e-mail seija.ollila@pp1.inet.fi
|
näyttelyt ja muut harrastuksetSunnuntai 9.5.2010 klo 19:08 - seija Kuusamon näyttelystä kotiintuomisina: ROP eli rotunsa paras, sekä SERTi kasvattini lapinporokoira Suopunkitytön Moijan Noska. Lapinkoirissa: Kivimarjan Suopunkityttö (Ridu) ROP, SERT, ja vielä viitos ryhmän kakkonen. Koirien kuvat löytyvät sivuiltamme. Rovaniemi oli miltei Kuusamon uusinta: Kivimarjan Suopunkityttö SERT ja ROP , Suopunkitytön Moijan Noska SERT ja ROP ja vielä porokoiranarttumme Iresa Wigge (Nuupu) PN2 ja VASERt. Rovaniemen juhannusnäyttelyssä Moijan Noska PN3, VASER, Iresa Wigge PN2, SERT ja vara cacib. Kasvattini Suopunkitytön Jääjurmukka H ja Sijoitusuroksemme Orso-Farm Temmo eli Rokka junnujen EH. Kemissä näytelmöitiin 24-25.7 maiju oli koirien kanssa näyttelyssä itse en päässyt ja kyllä harmittaa. Olisi voinut käydä Niehkua kattomassa samalla, mutta tuli sellainen päällekkäisyys että en päässyt. Koiramme menestyivät jälleen hienosti. Porokoirissa VAL ERI, PN1, ROP Tuhkavuorten Lumihuurre (Nooki), Nuupu AVO ERI, PN2, SERTI, Lapinkoira Ridu NUO ERI, PN2, varaSERTI. Nuupulle siis toinen serti ja kolmas pitää saada sitten syyskuun jälkeen kun Nuupu täyttää kaksi vuotta. Aikamoisen hyvin on pullat uunissa näyttelypuolella, kun kolme koiraamme oottaa tuota kahden vuoden ikää, jotta saavat sitten sen yhden sertin ja MVA tittelin. Ns. lähinäyttelyssä Kemijärvellä 14.8 käydään seuraavaksi. |
kuulumisetTorstai 6.5.2010 klo 11:37 - seija tuoreimmat uutiset. Maanantai 19.7 No niin Seija on täällä ollut oikein saamattomana tämän blogin suhteen. Nyt täytyy skarpata ja kirjotella tänne kuulumisia. Sellainen hauska juttu noista rekkareista, että yhden pennun rekisterikirjan jouduin palauttamaan, kun oli Kielan Kantaja laitettu Kielen Kantajaksi. Muuttui tuon yhden kirjaimen vuoksi nimen merkitys niin paljon että laitoin paperit takaisin ja laittavat sieltä sitten uudet heti tulemaan. Meillä täällä vielä yksi poropentupoika asustelee äitinsä helmoissa. Pienarin Herkistin eli Herkki on vielä viikon tässä meillä ja muuttaa sitten uuteen kotiinsa Sodankylään. Mukavia uutisia olen saanut pentujen omistajilta. Pennut ovat sopeutuneet hyvin uusiin koteihinsa ja nauttivat nyt omien ihmistensä kanssa kesän lämmöstä ja nuista yäk itikoista joita tosiaan on kuulemma aika lailla myöskin eteläisemmässä suomessa. Pennuista Kaaresnuora on muuten matkustanut jo Tenolla lohen pyynnissä perheensä kera ja monta monituista kiloa tuota herkkua sieltä olikin noussut Niehkun ihmeteltäväksi. Ja sitten varmaankin parasta koko reissussa oli, että Niehkullekkin tarjoiltiin lohta reissussa kuin hienoimmissa ravintoloissa konsanaan. No mitä muuta meille kuuluu? Eilen kävin kattelemassa hillakuulumisia jängällä ja täytyy todeta että ei kovin hyvältä näytä, mutta kyllä kai sieltä itelle hillat pakkaseen löytyy kun viittii vaan kävellä. Laitan tuonne kuvapuolelle muutaman uuden kuvan, mutta nyt lähden viemään rekkarit postin kuljetettavaksi.
Perjantai 11.6 Uusia kuvia laitettu porokoiranpenneleistä. Tänään on maanantai 7 päivä kesäkuuta. Fierran ja Moskun pennut ovat tulleet luovutusikään. Keskiviikon jälkeen syntymäkodissaan viipottaa enää Nuoran Nuupu joka muuttaa uuteen kotiinsa heinäkuun alussa. Kaikille pennuille löytyi omat rakastavat ihmiset ja pennuista tullaan näkemään kuvia täällä kotisivuilla sitä mukaa kun niitä saan omistajiltaan. Toivotan vielä tässä oikein antoisia, mukavia ja opettavaisia aikoja sekä pennuille että heidän perheilleen tulevaisuudessa. Tämä on saanut vihdoinkin uusia kuvia ISOISTA PENNUISTA pentuja osioon. Laitan lisää kuvia iltasella. Torstaina uutisoidaan pentulasta sellainen tapaus että porokoira Pienarin Veeperillä korvat pystyssä. Joo siinä penskassa on ainesta, niinku monessa muussaki molemmissa pesueissa. Torstai 27.5 Hui kun aika on hurahtanut nopeesti. Meillä tänäaamuna mittari ulkona näytti että olis ollu vähän pakkasta ja villasukat siis jalkaan ja vanthut käthen kun suuntasin koirien luokse. Lapinkoirapennut ovat jo hiiirrmu isoja ainakin kun niitä vertaa porokoirapenneleihin. Paksu karva hämää aikalailla tässä tapauksessa. Pentujen tarhat ovat vierekkäin ja Silpan pennuista kaksostytöt olen jo muutaman kerran saanut hakea Fierran pentujen aitauksesta ne ilmeisesti kulkevat häkkiverkon silmistä läpi!! Ensiviikolla laitan penskat sekasin niin saavat siinä sitte melskata ja tehä kuperkeikkoja koko päivän. Tänään tulee kuvia Fierran pennuista tasapuolisesti porkkisten kanssa. Sunnuntai 16.5, Muutama kuva lisätty pentuja osioon molemmista pentueista. Lauantai 15.5 Fierran poppoo on siirtynyt viettämään ulkoilmaelämää. Aurinko paistaa ja lämmittää mukavasti ja luonnon ääniä pennut hiljentyvät tarkkana kuuntelemaan leikin välissä. Kaikille ruoka maistuu ja uni siihen päälle niin johan kasvavat suuriksi ja vahvoiksi lapinkoiriksi. Silpan pennut saavat tänään ekat jauhelihapalleroiset ja siitä Silpallakin alkaa sitten helpottaa katraan hoitaminen ja vastuu siirtyy enemmän keinoemon harteille. pennut leikkivät keskenään jo aika tavalla ja hännät heiluvat (just ku isä Pienarilla) vinhaa vauhtia kun niille puhelee. Kuvia nimineen ehkäpä tänään lupeissa. Torstai 13.5 Silpan ja Pienarin pennuista kuvia pentuja osiossa. Nimetkin on, mutta laitan ne vasta sitten kun otan jokaisesta pennusta oman kuvan. keskiviikko 12.5 Vihdoinkin saivat korjattua vian, että pääsen laittaan kuvia. Pentuja osiossa kuvat ja nimet. Nimet ovat suopunkiin eli nuoraan liittyviä. Torstai 6.5 Joutaapi kirjoittelemaan, kun selkä sanoi taas naks ja liikut loppu siihen paikkaan eilen olin täysin liikuntakyvytön tänään pystyy jo liikkumaankin jonkinverran. Fierran pennut ovat kolmeviikkosia, ovat saaneet ekan matolääkkeensä ja reippaasti ne sen ottivat. Uroksetkin pystyy jo erottamaan toisistaan niiden rinnassa olevien merkkien avulla, muutoinhan nuo ovat kutakuinkin samanvärisiä mukuloita. Ulkona käytin pentuja eräänä päivänä, kun oikein aurinko paistoi niin siinä oli lämmin penskoilla terassilla ottaa aurinkoa ja painiskella välillä. Nokine tytöllekkin on tullut ruskeaa väriä jalkoihin ja rintaan ja pienet pisteet ruskeaa näkyy jo silmien päällä. Nokine on kiiltomusta, kun taas mustat pojat ovat vähän tuommosia n.s karhunmustia. Rinssessa on kermaisen suloinen ja Domino poika tummuu selän päältä ja on joka päivä vähän erinäköinen. Mustat pojat ne ovatkin muuttuneet syntymästään eniten väritykseltään. Kaikille niille on tullut merkit ja kahdella niistä on selvemmät merkit siis vaaleammat. Huomenna annan Fierran pennuille ekat jauhelihat ja ensiviikolla laitan ne ulos pentutarhaan. Siellä pennuilla on tilaa toteuttaa itseään ja oppivat toisiin laumamme jäseniin. Pakasteeseen olen varannut kaikille penskoille isot poron konttiluut joihin ne pääsevät harjottamaan pieniä naskalihampaitaan. Silpan pennuilla silmät aukeaa lähipäivinä. Kovasti ovat kasvaneet. Alkavat nekin liikkua enemmän ja persoonat tulevat pikkuhiljaa esille. Väritykseltään Silpan pennuista tulee mustia ja riistoja merkein.
perjantai 16.4 Meillä varmaankin tänään tulee lapinkoiravauveleita, kun Fierra on rakennellut pesiä vähän sinne ja tänne ja tuonne. Juuri nyt Fierra repii lakanoita uuteen uskoon tuossa pentulaatikossa ja hyppää välillä sohvalle ja taas järjestelemään laatikkoa. Luulen että pentuja alkaa syntyä iltayöstä niinkuin meillä aina. Aamusta saakka Fierra on ollut kipeänä. Toivotaan että pennut tulevat helposti maailmaan. Ollaankin sitten jo lauantain puolella kello on 2.15 en ole nukkunut yhtään kun fierra työntää päätä kainaloon koko ajan se tarvii henkistä tukea ihan selvästi. Nyt sitten pentulaatikossa alkaa vihdoin tapahtua. Fierra pungersisi maailmaan ekan pennun se on uros ja musta merkein. No heti perään ihan vaalean parkin värisen nartun seuraavaksi tulla tupsahti pienempi musta merkein uros nyt on Fierralla pieni paussi. kaikki kolme ovat heti tissillä. Kello on 3 yli 3 musta uros merkein pullahti pentulaatikkoon. Kylläpä niitä alkoki tiuhaan tulemaan. Hyvä niin. Ihan siihen samaan syssyyn tuli domino poika, johan on kirjavaa porukkaa. Tunti kulunut ekasta pennusta ja nyt niitä on siis viisi jos vielä tulee toivon todella että se olisi tyttö. Vaalea neiti on äänekkäin Fierran lapsosista kun tissi muljahtaa suusta niin heti meteli päälle. Eipä sitä tiedäkkään että aamu alkaa sarastaa jo näin aikaisin elikkä 3.50 niin no yleensähän tähän aikaan nukutaan. Eipä tullut tyttö vaan musta merkein poika ja kello on 4 yli 4 tuleekhan tässä nyt seittemän veljestä ja niille kaikille yksi sisko. Hyvää huomenta kello on 4.34 ja meillä saldona 6 poikaa ja vaalea tyttö sellainen väriltään ettei ole koskaan ennen meillä ollut sitä sorttia. No se seittemäs poika vielä niin sitten pääsee nukkumaan. hoh hoijaa. Jos käy niin että tämä vaaleaverikkö jää ainoaksi nartuksi tässä pentueessa minä kyllä tiijän sille jo nimen. Mutta siitä myöhemmin. Oi oi kirjotin tätä vielä kun putkahti pentu ja voi voi se on tyttö. ihanaa! Nyt voisi ehkä jo riittää Fierra kyllä meillä tässä on jo hoitamista ihan nokko. Minäpä käyn hakemassa Fierralle voimajuomaa. Hyvää yötä teille siellä ruudun takana! Palataan! Sunnuntai 18.4 Eilinen päivä meni pentuja katellessa ja ihastellessa, mitään muuta ei jaksanutkaan tehä kun väsytti valvotun yön jälkeen, mutta unta ei vaan tullut. Fierra hoitaa vauvojaan oikein mallikkaasti ja pennuthan näyttävät nyt kasvavan silmissä, kun niiden pääasiallinen tehtävä on vaan pidellä tissistä kiinni eikä luovuttaa sitä missään nimessä kenellekkään sisaruksista. Pennut ovat hyvin tasakokoisia. Kerman värinen tyttöpentu oli kyllä yllätys, kun putkahti maailmaan. Minä sanon sitä rinsseksaksi olkoon se työnimenä sillä niin kauan kuin sen uudet ihmiset toisin päättävät. Mustat pennut ovat tosi mustia ja kaikilla niillä on merkit. Mustalla tyttöpennulla on ehkä niukimmat, merkit, mutta merkit kuitenkin työnimenä tällä toisella tytöllä on Nokine. Mustille pojille muotoutuu omat työnimet sitten kun niitä alkaa erottaa toisistaan nyt ne ovat kaikki samannäköisiä mustia hurmureita. Parkki poika on oikein tummanruskea ja vaaleat merkit. Mukavaa että tuli parkkipentukin, kun emän isä ja isän emä ovat parkkeja. Katsotaan, voi olla että sijoitan tämän parkkipumpukan. Domino poikapentu on suursyömäriainesta, ainakin minusta näyttää, että se on aina tissillä ja häntä pystyssä merkkinä siitä että mammaa suihkuaa sumppiin. Yksi urospentu on vielä vapaana elikkä vailla omia ihmisiä ja uutta kotia. Laitan piakkoin kuviakin noista ihanuuksista tuonne pentuja osioon, tänne voit mielellään kommentoida pentu ja koira asioissa. Maanantai 26.4, Kun oikein tarkasti katsoo niin pennuilla on silmät hiukkasen raollaan. Mustilla pennuilla ruskeat ja valkoiset merkit ovat tulleet selvemmin esille ja joka päivä ne ovat vähän erinäköisiä kuin eilen. Domino poika on saanut tummempaa karvaa selän päälle ja Rinssessallakin on tullut kuin vaaleammat merkit jalkoihin ja hännän alle. Fierran lastenhoitaja Silpa valmistautuu omaan koitokseensa ja ihailee uutta pentulaatikkoaan. Massu on Silpallakin niin piukoilla, että monta monituista pentusta on sieltä tulollaan. Pentuja osioon laitan taas kuvia kunhan saan niitä näpsäiltyä ja fiksailtua.
|

